Esittelyssä All Elite Wrestlingin naistendivisioona, jota Kenny Omega on hehkuttanut ”ennennäkemättömäksi Yhdysvalloissa”
Double or Nothing, All Elite Wrestlingin ensimmäinen show näkee päivänvalon tulevana lauantaina Las Vegasista. MGM Grand Garden –areenalla nähdään vihdoin ja viimein onko tapahtuma – …
AEW Double or Nothing tänä viikonloppuna – Minkälaisella painijajoukolla lähdetään muuttamaan maailmaa?
All Elite Wrestling järjestää kuukausien odotuksen jälkeen ensimmäisen tapahtumansa Las Vegasissa lauantaina (kello 03.00 sunnuntaiaamuna Suomen aikaa, pre-show tuntia aiemmin). Double or Nothing pyrkii näyttämään kansainväliselle painikansalle heti kaapin paikan. Elite-johtotähtiensä lisäksi AEW on saanut …
Panokset kovenevat – All Elite Wrestling sai ohjelmapaikan samalta kanavalta, joka lähetti aikoinaan Monday Nitroa
All Elite Wrestling ja WarnerMedia julkistivat eilen, että amerikkalaisella kaapelikanava TNT:llä nähdään tänä vuonna AEW:n viikoittainen painiohjelma. TNT näkyy yli 90 miljoonassa taloudessa ympäri Yhdysvaltoja. …
Kolumni: Ei ole WWE niin kuin ennen
”Ei ole Kööpenhamina kuin ennen, jälkeen vuosikymmenten”, laulaa Juha Vainio, ja sama toteamus pätee myös WWE:hen. WWE ei nimittäin ole enää showpainimaailman yksinvaltias, vaan tarjolla on tätä …
Kenny Omega siirtyy All Elite Wrestlingiin – Lue täältä, mitä kaikkea viime yön Double or Nothing -tiedotustilaisuudessa tapahtui
Painimaailmassa puhutaan käsitteestä ”hottest free agent” niin usein, että sanaliitto on kokenut rajun inflaation, mutta viime yönä käsite oli kerrankin kohdallaan. Tammikuun alussa käynnistynyt All …
WOR: New Japan Pro-Wrestling ei tule tekemään yhteistyötä All Elite Wrestlingin kanssa – Kenny Omega saattaa lähteä Japanista
Dave Meltzer puhui New Japan Pro-Wrestlingin ja All Elite Wrestlingin välisistä suhteista tänään maanantaina julkaistussa Wrestling Observer Radion lähetyksessä. Meltzer keskusteli myös Kenny Omegan tilanteesta. Tässä …
