WWE- & AEW-veikkaus 2024: Tulokset
Kovan veikkauskauden 2024 tulokset ovat nyt täällä.
Jo kolmannen kerran veikkaus oli jaettu AEW:n ja WWE:n kesken. AEW piti edellisvuoden määrästään kiinni eli he järjestivät veikkaukseen 8 tapahtumaa (280 pistettä), mutta WWE:n tapahtumamäärä kasvoi hipullisen 13 tapahtumaan asti (455 pistettä). Potentiaaliset maksimipisteet olivat siis tällä kertaa 21 tapahtuman verran eli 735 pistettä. AEW:n osuus oli siis karkeasti 38% tai lähes 2/5. Ehkä joku vuosi olemme viimein 50-50 tilanteessa.
Jokaiseen veikkaukseen osallistui tällä kertaa 8 henkilöä, mikä on muuten aika iso pudotus edellisestä vuodesta, jolloin jokaiseen veikkauslomakkeeseen vastasi 12 henkilöä. Jokaiseen AEW-veikkaukseen osallistui tällä kertaa 12 veikkaajaa, joka on myös pienoinen pudotus viime vuoden 16:sta. WWE:n puolella vakioveikkaajia oli 13, mikä on todella iso pudotus vuoden takaiseen 20 veikkaajaan, mutta toisaalta myös pieni kasvu toissavuoden 12:sta. Jotain johtopäätöksiä voi näistä määristä nostaa, mutta en tiedä mitä. Lauantai-illat entistä kiireisempiä?
Ylipäänsä veikkaajia oli 42 kappaletta, joista 7 jaksoi veikata hurjat yhden määrän. Eniten veikattu tapahtuma oli Royal Rumble (33 veikkaajaa), mutta tämä taitaa olla totta ihan joka vuosi, mitä olen järjestänyt. Onhan se myös veikkauksen pitäjälle kiinnostavin tapahtuma keksiä kysymyksiä kuponkiin, koska kyseisessä tapahtumassa on niin monta mahdollisuutta erilaisille yllätyksille.
AEW:n puolella veikkaajien kärkikymmenikkö näyttää seuraavalta:
- Marauderi – 220
- Jax Teller – 208
- Villezka – 206
- Alert – 205
- De – 201
- Grangg – 185
- Amorphius – 182
- Wackohook – 180
- Senasentteri – 175
- Tom Killer – 174
Tutut nimet ovat AEW:nkin puolella kärkikahinoissa. Marauderi vei kuitenkin selvästi voiton AEW:n puolella.
WWE:n kärkikymppi oli 2024 seuraavanlainen:
- De – 333
- Villezka – 328
- Kana – 320
- Senasentteri – 318
- Marauderi – 317
- Bernando92 – 308
- Wackohook – 303
- Jax Teller – 298
- Alert – 287
- Grangg – 286
WWE:n puolella kukaan ei täysin karannut saavuttamattomiin, mutta De veti silti hurjan potin 333 pisteellä.
Mutta kuka voitti kultaa yhdistetyssä? Siinähän koko touhun idea on.
Ja voittaja on…
..
…
….
MARAUDERI!
Kyllä vain, AEW:n puolella kasvatettu etumatka riitti peittoamaan heikommin veikanneet. Marauderin yhteispistemäärä oli siis 537 pistettä. Jälleen kerran voittosaaliit ovat vain kasvaneet entisestään. 2023 voittaja keräsi noin 50 pistettä vähemmän vaivaisella 483 pisteellä, eikä sillä summalla olisi selvitty tällä kertaa kuin 7:nneksi. Tämä on kova ero siitäkin huolimatta, että pisteitä oli myös 70 kpl enemmän jaossa kuin edellisellä kaudella. Hopeasija on tällä kertaa jaettu ja sieltä löytyy WWE-voittaja De, sekä vahvasti haastanut Villezka. Molemmilla siis 534 pistettä. Pronssisijalla on Jax Teller 506 pisteellä. Loput veikkaajat keräsivät alle 500 pistettä.
Lopullinen top-10:
- Marauderi – 537
- De, Villezka – 534
- Jax Teller – 506
- Senasentteri – 493
- Alert – 492
- Wackohook – 483
- Grangg – 471
- Bernando92 – 461
- Amorphius – 459
- Tom Killer – 450
Vuoden 2025 veikkaus on myös meneillään. Toronton >Elimination Chamberin veikkauskuponki julkistetaan tuota pikaa. Pysykää kuulolla.
Mikäli on jotain kysyttävää tai erimielisyyksiä, niin nimimerkki ”Les_Pebles” vastaa Smarksiden Discord-severillä.
Lisätietoja veikkauksesta ja esimerkiksi sen entisistä voittajista löydät täältä.


No Comment