King Kong Karhula: ”Tavoitteeni on WWE”
Kuva: Veera Konsti Lauantai 19. maaliskuuta 2016 on jo lähtökohdiltaan tituleerattavissa kaikkein aikojen merkittävimmäksi päiväksi koko kotimaisen showpainikulttuurin nuoressa historiassa. Suomen vanhin, suurin ja …
Fave Five – 1/2016
Fave Five on jokaisen kuukauden viimeisenä päivänä ilmestyvä katsaus, jossa nimeän kuukauden viisi parasta painijaa tai joukkuetta. Katsaus on täysin subjektiivinen, eli painijoiden saavutuksilla tms. …
FCF ensikertalaisen silmin
Siemailen olutta jännityksen vallassa Sokos Hotel Presidentin yökerhotilassa ja vilkuilen kelloa. Viittä vaille jo – pitäisi kohta alkaa. On lauantai-ilta 18. tammikuuta armon vuonna 2016, …
Wrestling Show Live!: Tulevaisuus on nyt
Kuvat: Timo Muilu Helsinki 16.1.2016. Kolme nuorta miestä istuskelee Sokos Hotelli Presidentin aulassa. He pistävät silmään siistimmin pukeutuneiden ja iäkkäämpien hotellivieraiden joukosta. ”Kuulin just, kuinka respan …
Wrestling Night Lahti – ”Den glider in”
Lahti 9.10.2015. Vain vajaa viikko Rumble in Rauman jälkeen oli jälleen aika lähteä odysseialle Kehä III:n ulkopuolelle, ja tällä kertaa #painiturismi houkutteli Suomen Chicagoon eli tietysti Lahteen. …