Kolumni: Ässä
Tammikuun neljättä päivää on odotettu jälleen innolla. New Japan Pro Wrestlingin perinteinen vuoden avaus Tokyo Domessa on tällä kertaa suurempi kuin vuosikausiin. Wrestle Kingdom 20 on nimittäin loppuunmyyty. Show on suurin sitten 90-luvun ja Antonio Inokin viimeisten painiesiintymisten. Edes kultaisen 2010-luvun aikana Domea ei saatu äärimmilleen täyteen. Yli 46 000 silmäparia on täyttänyt baseball-pyhätön.
Vetoapua on toki hankittu firman ulkopuolelta. Japanin kuumin painitähti, historiallisesti Tokyo Sportsin MVP-palkinnon napannut Stardomin Saya Kamitani loistaa. Olympiavoittaja ja kansallinen julkkis Aaron Wolf tekee kehädebyyttinsä. Jopa DDT:ssä esiin ponnistanut tanssitähti Kaisei Takechi on naarattu paikalle.
Katseet kiinnittyvät kuitenkin pääotteluun, jossa legenda nousee vielä viimeistä kertaa kehään. Tämä ilta on hänelle. Yli 26 vuoden matkan päätös.
Mies, joka kantoi promootiota selässään synkkien vuosien lävitse, loi pohjan mainituille kultaisille vuosille ja oli siinä sivussa maailman absoluuttista parhaimmistoa. Hän pukee viimeisen kerran röyhelöisen varustuksensa ylleen. Musiikki alkaa pauhata, yleisö alkaa huutaa ja kehässä vanha kilpakumppani Kazuchika Okada keskittyy hetken päästä alkavaan viimeiseen yhteiseen valssiin.
Ässä astuu esiin.
Ilmakitarat soivat ympäri maailman.
Vuonna 1999 New Japan oli uuden aikakauden kynnyksellä. Vanha vuosituhat oli saapumassa päätökseensä ja promootion perustajan ja historian suurimman tähden Antonio Inokin ura oli päättynyt vasta edeltävänä vuonna. Vuosikymmen oli ollut Inokille jo väistymisen aikaa, kun vetovastuun ottivat Shinya Hashimoton, Keiji Muton, Masahiro Chonon ja Jushin Thunder Ligerin kaltaiset tähdet. New Japanin “kolmas sukupolvi” Yuji Nagata etunenässä teki tuloaan. Ilmassa oli kuitenkin turbulenssia. Vapaaottelu Japanissa PRIDE:n johtamana on toden teolla räjähtämässä suosiossa.
Tässä tilanteessa Hiroshi Tanahashi astui ensimmäistä kertaa kehään kohdatessaan Shinya “Togi” Makaben 10.10.1999. Harva arvaa tässä vaiheessa, että juuri tästä kaverista kasvaa 2000-luvun NJPW:n tärkein painija.
Uusi vuosituhat tarkoittaa New Japanille kaaoksen vuosia. Inoki on saattanut eläköityä painihommista, mutta kulisseissa hän pitää edelleen naruja käsissään. Päivän sana on inokismi, kun Inoki hullaantuu vapaaottelusta. Hashimoto ja Muto, 90-luvun suuret tähdet, lähtevät ovet paukkuen. Vanha buukkaaja ja painitähti Riki Choshu lähtee ja perustaa oman (nopeasti floppaavan) World Japan -promootion. Seuraajaksi kasvatellut Kensuke Sasaki ja Satoshi Kojima lähtevät perässä. Yuji Nagata saatetaan lievästi sanottuna teurastettavaksi, kun hänelle nakitetaan tehtäväksi puolustaa showpainin kunniaa vapaaottelukehässä. Mirko “Cro Cop” Filipović ja Fedor Emelianenko, aikakautensa kaksi kovinta painoluokan jyrää, murhaavat Nagatan yhteensä alle minuuttiin ja romuttavat showpainin hupenevaa uskottavuutta. MMA-kehissä menestyvät Kazuyuki Fujita, Tetsuo Yasuda ja Bob Sapp nousevat mestareiksi. Shinsuke Nakamura nostetaan nuorena raakileena yläkorttiin, koska omaa myös vapaaottelijan lahjoja. Brock Lesnar saapuu, voittaa päämestaruuden ja lopulta lähtee vyö kainalossaan takaisin muihin kuvioihin. Vuosituhannen alkupuolella on painillisesti myös hetkensä, mutta yleisö kaikkoaa katsomoista dramaattiseen tahtiin.
Tässä ympäristössä Tanahashi saa oppinsa ja tajuaa Inokin ideaalin “strong stylen” johtavan heitä kohti turmiota. Hiroshi Tanahashin imago painijana on varmasti kaukana siitä Inokin ideaalista visiosta. Ilmakitaraa juhlavasti heilutteleva kukkopoika, joka vielä kertoo faneille rakastavansa heitä, mitä ihmeen pelleilyä tämä on? Missä ovat minun sysimustat painipöksyni ja saappaani sekä yrmy mattoenergia?
Mitä sitten Tanahashi tarkoitti 2000-luvun New Japanille?
Relevantimpi kysymys lienee, olisiko koko New Japania edes olemassa nykymuodossaan ilman Tanahashia?
Kun Tanahashin voitti ensimmäistä kertaa IWGP Heavyweight -vyön vuonna 2006, oli ilmassa lievästi sanottuna kriisin aineita. Lesnar oli juuri vienyt fyysisen mestaruusvyön mukanaan, joten Tanahashin käsiin laskettiin vielä vanhan mallin vyö. (NJPW saisi Lesnarin viemän vyön, V3-mallin takaisin vasta seuraavana vuonna, kun Lesnar oli tiputtanut vyön Kurt Anglelle Inokin omassa IGF-tapahtumassa). Firmalla ei ollut enää 90-luvun tähtivoimaa. Tanahashi ei kaatanut suurta tähteä, vaan hätäkorvaajaksi hälytetyn Giant Bernardin. Näistä lähtökohdista piti alkaa rakentaa uutta.
Hitaasti, mutta varmasti siinä myös onnistuttiin. Dojossa oli kyllä taidokkaita kavereita kypsymässä, mutta paineet tulevaisuudesta olivat Tanahashin ja Nakamuran harteilla. Kaikki tulituki oli rakennettava itse. Onhan mukana menossa vielä Nagata, kasaan hajoava Hiroyoshi Tenzan ja legendaarinen Jushin Thunder Liger, mutta takavuosien loisto on kaukana.
Kurssi kääntyy, hitaasti, mutta varmasti. Aallonpohjalta on suunta vain ylöspäin.
Kehen New Japanin 2010-luvun kultakausi lopulta henkilöityy? Kazuchika Okadan “Rainmaker Shock”, jymy-yllätyksenä tullut mestaruusvoitto helmikuussa 2012 laukaisi Okadan kohti tähteyttä ja toimi samalla koko aikakauden epävirallisena lähtölaukauksena. Okada rikkoi seuraavan vuosikymmenen aikana lähes kaikki ennätykset, mitä painija vaan pystyi NJPW:ssä rikkomaan. Tetsuya Naito nousi Okadaa suurempaan kansansuosioon vuosikymmenen jälkimmäisellä puoliskolla ja Naiton matkan huipentuminen Dome-juhliin tammikuussa 2020 toimi puolestaan kultakauden epävirallisena päätöksenä. Shinsuke Nakamura jätti NJPW:n taakseen jo vuonna 2016, mutta hänenkään merkitystään ei voi aliarvioida.
Kuva: NJPW
Tanahashin työn kädenjälki näkyy heidän jokaisen urassaan.
Nakamura on rakas vihollinen ja toveri, jonka kanssa jaettiin 2000-luvun synkkyyden ilot ja surut. Keskenään kaksikko tähditti Tokyo Domea, G1 Climaxin loppuottelua ja monta muuta pääottelua vuosien aikana.
Okada saa kiittää koko urastaan Tanahashin pyyteetöntä työtä. Neljän vuoden kamppailu IWGP Heavyweight -vyöstä ja Tokyo Domen herruudesta vuosien 2012–2016 välillä teki Okadasta firman kiistattoman kärkinimen. Okadasta saattoi tulla ainakin paperilla firman ässä, mutta todellinen Ässä ei koskaan kadonnut kansan sydämistä.
Naiton molemmat nousut kohti huippua ovat käyneet Tanahashin kautta. Ensin G1 Climaxin finaalissa vuonna 2013 ja sen jälkeen Naiton hahmonmuutoksen myötä vielä 2017 Tokyo Domessa. Firman kultapoika Tanahashi ja kapinallisen välinpitämätön Naito olivat kuin luotuja toisilleen vastapareiksi.
Kota Ibushi, Kenny Omega, Jay White, AJ Styles, Katsuyori Shibata, Prince Devitt.
Kaikki heistä kävivät kerran tai toisenkin Tanahashin kanssa taistoon ja näkivät oman profiilinsa nousevan kohti taivaita. Totta kai New Japanin kulmakivi kamppailee kaikkia isoja nimiä vastaan, mutta vielä millä tavalla. Tanahashi ei ollut itsekäs, vaan antoi kaikkensa saadakseen myös vastapuolen näyttämään miljoonan jenin mieheltä.
Kuten 2020-luku on näyttänyt, kaikki eivät olleet valmiita tekemään samaa duunia.
Tanahashin elämäntyön suurin tragedia lienee se, miten niin suuri osa siitä on valunut hukkaan. Tanahashi luovutti johtotähden soihtunsa eteenpäin jo vuonna 2016, kokonainen vuosikymmen sitten, hävitessään Kazuchika Okadalle Wrestle Kingdom 10 -tapahtuman pääottelussa. Vuotta myöhemmin myös Tetsuya Naito saalisti saman päänahan samalla näyttämöllä. Kota Ibushi ja Jay White saivat kohotuksen pääottelukuvioihin ässän käden kautta astetta pienemmillä näyttämöillä.
Kuva: NJPW
Kaikki neljä ovat lähteneet ennen Tanahashia eikä soihtua liikutettu eteenpäin. White hävisi Okadalle ennen siirtymistään Yhdysvaltoihin, Ibushi lähti ovet paukkuen riitauduttuaan johdon kanssa neljän perättäisen G1-finaalin jälkeen, Naito lähti niin yllättäen, että Callum Newmanin selätysvoitto joukkueottelussa ei rekisteröitynyt millään tavalla ja Kazuchika Okada ei hävinnyt yhtään kenellekään ennen siirtymistään Yhdysvaltoihin.
Omega, Nakamura, Shibata, Styles, Devitt ja Will Ospreay ovat myös poissa. Peruskallio rapistui hiljalleen, painija kerrallaan, kunnes jäljellä jäi vaan Tanahashi.
Ja Hirooki Goto, mutta hän on jo tottunut unohdetun soturin rooliin.
Tanahashin himmennyt soihtu ei tuonut enää suurta lohtua Shota Uminolle, Konosuke Takeshitalle, Yuya Uemuralle tai Yota Tsujille vuoden 2025 aikana. Vaikka ura päättyy jättimäisen yleisön edessä, on promootion tulevaisuus ässän jälkeen hämärän peitossa. Kantavatko Tsuji, Umino, Uemura, Yuto Ice, Wolf ja Kosei Fujita leijonan seuraavalle vuosikymmenelle ulvaana? Kysymys seuraavista vastuunkantajista on roikkunut ilmassa jo vuosikausia.
Dome elää ja hengittää jälleen Tanahashin ja Okadan ryhtyessä tutun näköiseen taistoon. Edellisestä kohtaamisesta, Okadan omasta epävirallisesta jäähyväisottelusta, tulee kuluneeksi vasta vajaat kaksi vuotta, mutta silti ilmassa on sitä kuuluisaa taikaa. Ne tutut temput nähdään, hitaammin kuin joskus ennen, mutta tunne on sitäkin enemmän läsnä. Crossbody kehän ulkopuolelle kohauttaa aivan eri tavalla, kun kyseessä on viimeinen kerta.
Kuva: NJPW
Viimeinen Slingblade. Viimeinen Twist and Shout.
Viimeinen kerta.
En tiedä, missä vaiheessa ottelua se realisaatio todella iskee.
Tanahashi on antanut hieman yli vuoden aikaa totutella ajatukseen. Vielä ennen joulukuun viimeisiä päiviä se ei tuntunut todelta. Tämäkö oli nyt tässä?
Tämä on todellakin Hiroshi Tanahashin viimeinen ottelu.
Kun Tanahashi matelee kohti kehää rampille isketyn Tombstonen jälkeen, on uloslaskun uhka todellisempi kuin miesmuistiin. Gedon muistikirjasta löytyy vielä NINETEEN vanhojen aikojen muistoksi.
Tuomarin lasku saattoi vielä odottaa, mutta aika ei.
Olen painifanina harvasta asiasta todella onnellinen, kyynisyys kun kuuluu vähän työnkuvaan.
Olen onnellinen, että sain nähdä Tanahashin lihassa ja veressä Lontoossa 2019. Ottelut eivät välttämättä nouse miehen matsikatalogin kärkijoukkoon, mutta tunnelma etenkin York Hallin hikilaatikossa oli melkoinen Tanahashin astuessa esiin.
Olen onnellinen, että pääsin NJPW:n kärryyn Tanahashin ollessa vielä uransa huipulla, nähden niin monen monta klassikkoa reaaliajassa.
Olen onnellinen, että olen näkemässä tuon uran päätöksen jälleen hyvässä seurassa.
Olen onnellinen ja itken.
“Tanahashi, Tanahashi, Tanahashi!”
Rytmikäs huuto täyttää Domen ja NJPW Worldin ääniaallot.
Tanahashi on alakynnessä, kuten niin monet kerrat aikaisemminkin. Mutta ei aivan tällä tavalla.
Kuva: NJPW
Okada on ylittänyt Tanahashin jo vuosia sitten ja on koppavampi kuin koskaan. Boston Crab on jo avoin loukkaus, mutta ei sentään Money Clip. Tanahashi revitään tukasta ylös selätyksistä kuin tämä olisi pahainen NOAH-nörtti.
Edes kolme peräkkäistä avokämmentä ei riitä hetkauttakaan Okadaa, kun vielä ennen yksi tiukka repäisy riitti pysäyttämään miehen kuin miehen.
Kun momentum kääntyy hetkeksi, niin se kääntyy vanhojen tovereiden voimalla. Katsuyori Shibatan Penalty Kick, Shinsuke Nakamuran Boma Ye ja tietenkin oma High Fly Flow eivät nekään riitä kaatamaan vuosikymmentä nuorempaa kilpakumppania. Vielä yksi yritys.
High Fly Flow selkään.
Vielä kerran yläköydelle.
Vielä kerran Okada saa polvet ylös ja Tanahashi jysähtää suoraan kivuliaasti kohti.
The Gambit on onnistunut ennenkin. Vastustajan Dragon Screweillä murjottu polvi saa viimeisen osumansa välttääkseen High Fly Flown ja kääntää lopullisesti ottelun kulun.
Ei enää.
Rainmaker niittää satoaan.
Mutta Tanahashi ei vielä taivu. Ei aivan vielä.
Tanahashi on tehnyt aina vastustajastaan paremman. Ja jos hänet haluaa todellakin lähettää eläkkeelle, niin sitä ei tee rahan pehmittämä AEW-Okada.
Okada ymmärtää yskän. Äkäinen Bodyslam. Yläköyden Elbow Drop ei ole laiska pudotus vaan se oikea loikka. Minä ymmärrän ja yleisö ymmärtää. Okadan keskisormi ei nouse, vaan kamera saa zoomata Domen peräseinään asti Rainmakerin poseerauksen voimasta.
Vielä viimeinen Rainmaker.
Ja se on ohi.
Seremoniat ovat miehen maineen mukaiset.
Kuva: NJPW
AEW:n sairastupa tyhjentyy onnittelemaan kyynelehtivää Tanahashia.
Katsuyori Shibata haastaa ystävänsä vielä yhteen iskujenvaihtoon.
Keiji Muto on myös paikalla, kuten tapoihin kuuluu.
Ilmakitara soi vielä viimeisen kerran.
Tetsuya Naito saapuu paikalle, tapansa mukaan hitaasti ja myöhässä.
Kymmenen kellonsoittoa kaikuvat Domessa.
Nuorten leijonien ja Oleg Boltinin työntämä kärry kierrättää Tanahashin vielä kerran koko areenan ympäri.
Eikä melkein kukaan 46 000 silmäparista edes kehtaa ajatella lähtöä.
Tanahashi kiittää vielä, kumartaa ja katoaa valkoisen valon ja savun keskelle.
Nyt se on todellakin ohi.
Hiroshi Tanahashi on minulle Ässä, nyt ja ikuisesti.
No Comment