EnnakotNaispainijatPuroresuTJPW

Ennakko: TJPW Grand Princess ’26

TJPW eli Tokyo Joshi Pro-Wrestling on japanilainen, 2013 perustettu keskikokoinen showpainipromootio. TJPW keskittyy ainoastaan naispainiin. Tällä mittapuulla kyseessä on maailman kolmanneksi suurin promootio. Sunnuntaina 29.3. aamulla Suomen aikaa käydään promootion vuoden suurin tapahtuma, Grand Princess ’26, viides sellainen laatuaan. Tapahtuma on perinteisesti järjestetty isoilla areenoilla, eikä tämä vuosi ole poikkeus: tapahtumapaikkana toimii Tokion legendaarinen kamppailu- ja showpainiareena Ryogoku Kokugikan. Promootion muut perinteiset suurtapahtumat ovat kesän Summer Sun Princess, syksyn Wrestle Princess sekä aina tammikuun neljäntenä järjestetty ja osuvasti nimetty Tokyo Joshi Pro. Lisäksi promootio on kuluvan vuoden aikana nauttinut suurta suosiota Yhdysvaltain Teksasissa, jossa promootio on kesällä 2025 tehnyt oman yleisöennätyksensä, 2540 katsojaa. Lisäksi juuri Grand Princessin kynnyksellä TJPW palasi Teksasiin ja myöi neljän tapahtuman aikana uskomattomat 5408 lippua. Voisi kuvitella että t-kirjain promootion nimessä viittaakin Tokion sijaan Teksasiin, mutta tuleva Grand Princess saattaa hyvinkin rikkoa promootion vanhan yleisöennätyksen.

TJPW ei ole samalla tavalla workrate-painotteinen promootio kuin AEW tai NJPW, vaikka tapahtumat koostuvat japanilaiseen tapaan melkein täysin otteluista. Ottelut perustuvat pääasissa painijahahmojen välisiin suhteisiin ja kemiaan. Otteluissa ei oteta pääasiassa suuria riskejä (sikäli kun showpainissa voi olla ottamatta riskejä), vaan painijat luovat draaman kaaren taistelutahdosta, komediasta ja kaikesta niiden välillä. Osa hahmoista ovat hyvinkin värikkäitä ja liioiteltuja, ja promootiolla on oma jalansijansa Itä-Aasian idolikulttuurissa: jokaisen tapahtumat alussa Up Up Girls -ryhmää edustavat painijat esittävät popmusiikkia tanssikoreografioineen. Ottelut eivät kestä liian pitkään, ja pääasiassa koko rosteri pääsee painimaan joka tapahtumassa. Promootiolla on kaksi yksilömestaruutta ja yksi joukkuemestaruus, eikä se ole muuttunut onneksi vuosikausiin. TJPW:n tapahtumat ovat jatkuvia hyvän mielen näytöksiä. Toki TJPW:n pääottelutason esiintyjät kohdatessaan esittävät huikeita näytöksiä, ja suuret titteliottelut ovat melkeinpä luonnostaan vaativalle showpainin ystävälle erinomaista katseltavaa. Allekirjoittanut on katsonut TJPW:tä vuodesta 2021 alkaen, enkä voi kuin ihmetellä miten vuodesta toiseen promootion tuotteeseen on hankala kyllästyä.

Kuten elämään kuuluu, muutama painija on lopettanut uransa vuoden sisällä ja pari painijaa ovat siirtyneet muualle painimaan. Kuuluisampana esimerkkinä Maki Ito, joka painii nykyään siinä suurimmassa naispromootiossa, Stardomissa. Vastapainoksi TJPW on saanut talliinsa usean lupaavan tulokkaan. Siispä pidemmittä puheitta ottelukortin kimppuun!


Uta Takami vs Shion Kanzaki

Kuten tapoihin kuuluu, tapahtumassa nähdään useampi ottelu ilman erityistä tarinaa. Sitä sanotaan myös urheilupohjaiseksi kerronnaksi. Yhdessä kulmassa on Upup Girls -idoliryhmän nuorin jäsen Uta Takami, joka täyttää 19 vuotta tapahtumapäivänä. Hänellä on jo kaksi vuotta painiuraa on takana. Moni pitää häntä suurena tulevaisuuden lupauksena. Toisessa kulmassa on promootion tuorein tulokas Shion Kanzaki, joka on paininut kohta kokonaiset kolme kuukautta. Ottelun tarkoitus on paitsi herätellä yleisöä kohti illan isoja kahinoita, myös toimia nuorten lupausten näyttämönä.


DDT Ironman Heavymetalweight -mestaruusottelu
Battle Royal viivästetyin sisääntuloin
Antonio Honda (c) vs Kira Summer vs Chika Nanase vs Matcha vs Momo Sato vs Minimo-chan vs Mifu Ashida vs Sakura Hattori vs Mahiro Kiryu vs Raku vs Sumire Uesaka vs Rika ”Great Wakabayashi-kun” Tatsumi

Tämän ennakon kirjoittaminen viivästyi sillä hallitsevaa Ironman Heavymetalweight -mestaria alettiin mainostaa tähän tapahtumaan vasta viime metreillä. DDT-promootion pitkäaikaisen komediamestaruuden luonteeseen kuuluu ettei kukaan onnistu olemaan mestarina kovin pitkään: 29 vuoden mittaan mahtuu jo yli 1800 mestaruuskautta. Mestaruuspuolustukseksi lasketaan ihan mikä tahansa tilanne jossa on tuomari mukana toteamassa ratkaisusuorituksen. Antonio Honda tosiaan veti ässän hihasta, sillä hän voitti tämän arvokkaan vyön silmälaseilta, ja saapuu Ryogokuun ylpeänä hallitsevana mestarina. Toivottavasti pää ei ole kuitenkaan liian pystyssä, sillä Antoniolla on valitettavana tapana kompastua tämän tästä. Vanha komediapainija saa vastaansa peräti 11 haastajaa. Mukaan mahtuu liuta TJPW:n omia painijoita: australilainen Kira Summer, murskaavan mieto Chika Nanase, aina vaan 5-vuotias Raku, kovan onnen soturi Mahiro Kiryu ja cheerleader Mifu Ashida saavat kehään seuraksi kovemman kaliiberin painijan Rika Tatsumin joka uhkaa vajota hulluuteen tapahtuman ajaksi ja esiintyä maskuliinisempana, suurena Wakabayashi-persoonana. Ei, minä en tiedä mitä tämä tarkoittaa, mutta se selviää sunnuntaina. Sen sijaan Sakura Hattori tiedetään, sillä hän ”debytoi” menneen viikon Teksas-kiertueella. Kyseessä on entinen Kaya Toribami, siis entinen lintu, joka oli todella osaava ja yllättävän korkealentoinen painija. Nyt hän on kuitenkin kokenut uusinkarnaation (lue: gimmick-vaihdoksen) ja laskeutunut Mortal Kombat -maailmoista keskuuteemme hiljaisena mutta kuolettavana ninjana. Tyylinmuutos on hyvin karkea, mutta onhan sitä ennenkin nähty esim. kuinka hammaslääkäri muuttuu yhtäkkiä vanhempansa tulipalossa menettäneeksi psykopaattihirviöksi. Sakura Hattori ei ole tullut leikkimään, sillä hän on lyhyessä ajassa voittanut kaikki vastustajansa, jopa Hyper Misaon. Ellei sitten Raku ala väkisin leikkimään hänen kanssaan.

Muina haastajina TJPW:n ulkopuolelta saapuvat kotimaassaan melko kuuluisa laulaja-näyttelijä-malli Sumire Uesaka joka lunasti paikkansa tässä ottelussa hyökkäämällä TJPW:n promoottorin Tetsuya Kodan kimppuun julkisella paikalla, ja uhkaamalla tätä samuraimiekalla. Matcha on thaimaalainen painija. Momo Sato puolestaan on 15-vuotias idoli, joka tosiaan tekee uraa pääasiassa musiikkiin keskittyen. Hänen painitaitonsa ovat vielä kysymysmerkki, mutta onhan yllätyksiä ennenkin nähty, ties vaikka voittaisi koko ottelun. Ja vielä löytyy pakasta Minimo-chan, pehmolelu-lastenhahmo vuosikymmenten takaa, joka nyt tekee urallaan uuden aluevaltauksen debytoimalla showpainijana.

Huhhuh. Voittaja on todennäköisesti joku ottelun osanottajista, joten enää pitää veikata saako tämä kamppailukoitos Dave Meltzeriltä kuusi vai seitsemän tähteä.


Himawari & Shino Suzuki vs Toga & Ren Konatsu

Tapahtuman toinen alakorttiottelu ilman sen kummempaa tarinaa. Etenkin Himawari ja Shino Suzuki ovat ottelullisesti melko päteviä suorittajia, mutta jotain heiltä vielä puuttuu jotta saisi askelta isomman oven väliin. Toga on päässyt jo kerran haastamaan promootion kakkosmestaruudesta, mutta hän peruspakettinsa jää usein valjuksi eikä kosketuspintaa ruudun läpi kunnolla synny. Ren Konatsu puolestaan on paininut alle vuoden, mutta osoitti jo alusta alkaen atleettisuudellaan vahvoja merkkejä siitä, että hän on tulevaisuuden tähti. Hänelläkään ei tosin ole erityistä karismaa. Matsin joka osanottajaa kalvaa siis seuraavan ison askeleen ottaminen. Ehkä siinä on se tarina: kuka heistä ottaa seuraavan ison askelen? Tai pidemminkin: kuka kolmesta kokeneemmasta ottaa tämän askelen ennen kuin Konatsu sen todennäköisesti tekee?


Shoko Nakajima, Yuki Aino & Haru Kazashiro vs Aja Kong, Max the Impaler & Pom Harajuku

Yuki Ainoa, Shoko Nakajimaa ja Haru Kazashiroa yhdistää absoluuttinen nörttiys. He ovat kaikki mm. jonkinasteisia Super Sentai -tyylisten spandex-sankari/seikkailusarjojen faneja. Siispä he ovat nyt kuukausien ajan otelleet yhdessä, ja yrittäneet useasti luoda toisistaan samanlaista kombinaatiota, mikä Super Sentain jättiroboteille, sekä sarjan amerikkalaisversio Power Rangersin zordeille usein on tyypillistä. Painijapolot ovat kuitenkin vain ihmisiä, ja kolmihenkinen ylväs pylväs on aina romahtanut alkutekijöihinsä. Onnistuvatko sankarimme nyt, kun vastaan asettuu todelliset hirviöt: joshilegenda Aja Kong, Max the Impaler sekä jälkimmäisen epätyypillinen joukkuetoveri, pysyvästi kolmevuotias Pom Harajuku. Pom itsessään ei siis muodosta sankareille suurta uhkaa, mutta Kongin ja Impalerin voima, massa ja pysätttämätön kokemus saattavat olla liikaa.

Onneksi sankareilla on ottelussa tukena kolme punaista sankarihahmoa suoraan Super Sentaista! Lisäksi nyt kolme vuotta paininut Haru täyttää huikeat 18 vuotta Ryogokun tapahtumaa edeltävänä päivänä. Ehkä tämäkään ei silti riitä siinä kohtaa kun Aja Kong päättää että nyt minä selätän sinut.


Mizuki vs Andreza Giant Panda

Käydäänpäs ensin läpi yksi asia kahden vuoden takaa:

Mizuki on useasti lyönyt itsensä someajassa läpi kulttuuritietoisuuden, mutta ehkä kaikista uroteoista suurin oli uhmata jättiläispandaa sonicmaisella pikopiko-vasaralla. Tämä tapahtui joukkueottelussa, joissa muina pelureina toimivat Mahiro Kiryu sekä Shino Suzuki. Tuo hetki ikuistettiin yhtäkaikki kameroihin, eikä jättiläispanda Andreza koskaan toipunut tästä häpeästä. Siispä Andrezan käsittelijä (jonka nimeä en millään saa pääähäni) sekä mystinen Mister U.S.A. varastivat Mizukin vasaran ja ilmoittivat että Grand Princessissä nähdään Andrezan kosto yksilöottelun muodossa.

Mizuki on useasti uransa aikana toiminut altavastaajana, osittain pienen kokonsa vuoksi. Nyt vastassa ei voisi olla suurempaa vastustajaa. Andreza ei häviä melkein koskaan. Yksilöottelua se ei tiedettävästi ole hävinnyt kuin kerran, ei edes Atsushi Onitaa vastaan. Mister U.S.A.:n mukaan Mizuki ei voi voittaa Andrezaa ilman pikopiko-vasaraa. Ovatko Mizukin päivät luetut?


Miyu Yamashita & Arisu Endo vs Sareee & Takumi Iroha

Kovien vieraiden sarja jatkuu, sillä TJPW:n ässä Miyu Yamashita sekä takuuvarma suorittaja Arisu Endo saavat vastaansa nousevan auringon maan suurimman nousevan tähden, Sareeen! Sareee ei ole sitoutunut mihinkään promootioon, vaan toimii paitsi freelancerina, myös on menestyksekkäästi WWE-uran päättymisen jälkeen pitänyt omia tapahtumiaan, joiden menestys on häkellyttävän suurta. Sareee on melkein oma promootionsa, ja yksi maailman tämän hetken menestyneimpiä naispainijoita, ja varmaankin koko maailman freelancereista tällä hetkellä menestynein. Hänen joukkuetoverinaan toimii Marvelousin Takumi Iroha, pitkän linjan veteraani hänkin. Alunperin Irohan tilalla piti olla TNA:n Lei Ying Lee, sillä hänellä oli yhteistä taustaa Sareeen kanssa WWE:stä, mutta Leen tulo tapahtumaan estyi TNA:n toimesta. (Itse asiassa myös viime aikoina TNA:ssa paininut Jada Stone estyi tulemasta mukaan Teksasin Dallas-tapahtumaan, kuulemma lento-ongelmien vuoksi. Hmmmm…) Mutta tämä on mitätön haitta, sillä ottelun suurin anti ja hype kohdistuu kuitenkin ässä-Yamashitan ja nyt tähdeksi nousseen Sareeen kohtaamiseen. Mahtavatko joskus otella yksilöotteluakin, sitä tässä hikinen smarkki jännittää.


Konosuke Takeshita & Yuka Sakazaki vs Hyper Misao & Super Sasadango Machine

Jos Yuka Sakazaki olisi yhä TJPW:n painija, hän olisi vähintäänkin toinen ässä Yamashitan rinnalla. Hän on yksi promootion alkuperäisistä pilareista ja vuosikymmen vaihteeseen sijoittuvan suosion nousun syistä. Hän teki TJPW:ssä kaiken, mutta toisin kuin Yamashita, hän otti vastaan AEW-pestin. Ei tosin siksi että painisi siellä, sillä Sakazakia on edes ROH:n puolella käytetty todella vähän. Syy lienee hänen puolisonsa Konosuke Takeshita, yksi AEW:n suurimmista tähdistä, ja tämän pitäminen viimeisen päälle tyytyväisenä. Mikäs siinä, kyllähän isot promootiot aina pitävät ylisuurta painijistoa listoillaan. Sakazaki ei ole paininut sen jälkeen kun tammikuun 4. päivä viimeksi vieraili TJPW:ssä. Nyt hän tuo kuitenkin puolisonsa mukaan, ja aviopari tulee ensimmäistä kertaa ottelemaan joukkueena! Vastassa on TJPW:n oma supersankari Hyper Misao, sekä DDT-promootion…. painija…. Super Sasadango Machine. Kyllä, AEW-nimille on tarjolla vastukseksi komediaa.

Ottelun tarkka muotoutuminen tapahtui siis siten, että AEW-nimien vastustajiksi kaavailtiin mukamas toista painin ”superparia”, esim. Shingo Takagin ja Natsupoin tuoretta avioliittoa ajatellen. Siis kyseessä olisi suuren profiilin intergender-ottelu. Mutta Hyper Misao olikin julkisesti tullut vaatimaan Sasadangon tulevan hänen otteluparikseen Takeshitaa ja Sakazakia vastaan, sillä hän näkee tässä ottelussa oman tiensä tähtiin ja suurten firmojen sopimuksiin. Ja koska Sasadango on Grand Princess ’26:n erityisjulkisuuspromoottori, Misaon logiikan mukaan on mahdollista että yksi fani Japanissa saattaa ostaa tapahtumaan lipun Sasadangon takia, ja tämä yksi fani olisi pettynyt mikäli ei näe Sasadangon ottelevan. Siispä Sasadango on suostunut otteluun. Sanoiko joku ”komedia”?


International Princess -mestaruus
Suzume vs MIRAI

TJPW:n mehiläinen Suzume kulkee ajassa taaksepäin. Hän hävisi viime vuonna kakkosmestaruuden pois, ja oli täysin oletettavaa että koko uransa hyvää työtä tehnyt nainen olisi nousemassa pääottelutasolle. Hän haastoikin TJPW:n päämestaruudesta vuoden ensimmäisessä surutapahtumassa tammikuun 4. päivänä, häviten. Ottelu sai osakseen paljon huomiota, ja olisi voinut kuvitella Suzumen olevan nyt pääottelijatasolla. No, miten tästä edetään? Tähän mennessä sääntö on ollut, ettei pääottelutasolle noussut painija voi enää mennä alaspäin haastamaan pienemmästä vyöstä… ellei sitten kaavaa saada rikottua pistämällä International Princess -titteli Suzumen entiselle tiimitoverille Miraille, joka siirtyi 2021 TJPW:stä Stardomiin ja nykyään on Michinoku Pron alainen painija.

Täydellinen tarina odottaa täydellistä ottelua. Kaikki järki sanoisi ja soisi, että tässä on Suzumen paluu mestaruuskantaan hienon ottelun päätteeksi. Ja samalla saadaan kakkosvyö palautettua siihen kunnian asemaan jossa tämä oli juurikin Suzumen ensimmäisen kauden päätökseen asti. Suzume edustaa sitä sukupolvea, jonka nousun aikaa elämme juuri nyt 2018-2023 hallinneen sukupolven vastapainoksi. Ainoa syy sille miksei Suzume ole nyt päämestari on se, että nykyinen päävyökuvio kertoo kenties suurinta tarinaa jota promootio on koskaan nähnyt… mutta tästä lisää alempana. Suzume tyytyköön nyt siis palaamaan ajassa taaksepäin vanhojen vöiden ja vanhojen tiimitovereiden haamut ovat täällä. Tämä ottelu voi hyvinkin olla workraten osalta tapahtuman paras.


Princess Tag Team -mestaruus
The IInspiration (Cassie Lee & Jessie McKay) vs Ober Eats (Yuki Kamifuku & Wakana Uehara) (c)

Ober Eats, tai kuten minä nimen tulkitsen: Ovaries, on karismallaan häikäisevä ja yllättävän dominoiva tiimi. Yuki Kamifuku on perinyt Saki Akain lopetettua painiuransa tämän roolin lähes voittamattomana ja eteerisenä tuhokoneena, siinä missä Wakana Uehara on kolmessa vuodessa kypsynyt painijana hämmentävän hyvin. Yksi päivä he eivät olleet kovinkaan kummoisia painijoita, mutta sitten heidät lyötiin yhteen ja yhteenlasketun karisman summa oli suurempi kuin osiensa. Asiaan toki auttoi se, että Kamifuku oli vuosien mallintyön ja yhtä lailla lähinnä vuosia TJPW:ssä painittuaan saanut tehtyä TJPW:n kanssa sopmusottelijasopimuksen. Kyllä, minullekin tuli täysin yllätyksenä tämän uutisen myötä aikanaan, että Kamifuku oli ollut virallisesti freelancer kaikki nämä vuodet. Yhtä kaikki, ollessaan joukkuemestari Ober Eats oli alkuvuonna voittanut Futari wa Princess Max Heart -joukkueturnauksen, jolla perinteisesti on saatu kevään suurtapahtumaan uskottava haastajajoukkue. Koska TJPW:n rosterilla ei ollut tarjota siis uskottavia haastajia, promootio palkkasi aiemmin WWE:n IIconicseina tunnetun, sittemmin TNA:sta ja nykyään AEW:stä tutun australialaisjoukkue IInspirationin, haastamaan joukkuemestaruuksista. Jessie McKay ja Cassie Lee eivät ehkä nykyisellä työnantajallaan tule pitkään aikaan edes näkemään joukkuemestaruutta, mutta TJPW:n valtakunnassa asia on toisin. Siinäpä se yksinkertaisuudessaan! Mahdollisesti tämä ottelu myy enemmän lippuja kuin Super Sasadango Machine. Workrate-hirmu tästä tuskin tulee, mutta viihdyttävää kohtaamista voidaan ilman muuta odottaa.


Princess of Princess -mestaruus:
Yuki Arai vs Miu Watanabe (c)

Illan pääotteluna toimii Iso Ottelu. Samalla tässä tiivistyy TJPW pähkinänkuoreen. Yuki Arai on lähtenyt liikkeelle suht kuuluisana idolina, vetänyt usean vuoden kaksoisroolia osana SKE48:tä sekä TJPW:n painijistoa, hylännyt idoliuran ja lähtenyt tosissaan rakentamaan uraa showpainijana. Idolivaatimusten karistua pois hänen otteensa kehässä ovat parantuneet ja tietynlainen varautuneisuus on jäänyt pois. Itse olen Arain uraa seurannut nenää nyrpistellen, sillä hikisenä smarkkina olen aina asettanut etusijalle sellaisen teknisen ja vauhdikkaan taituruuden joka Shoko Nakajiman ja Mizukin tapaiset painijat tarjoavat. Mutta en voi kieltää etteikö Arain suosio olisi ansaittu idolitaustasta huolimatta. Karisman siivittäminen yhdeltä taiteen/viihteen alalta toiselle ei ole koskaan sattumaa, ja Arai on siinä onnistunut. Olen jopa henkisesti valmis näkemään hänet promootion päämestarina, mahdollisesti samalla siivittäen TJPW:n suosion aivan uudelle tasolle.

Arain mestaruuskausi ei ole kuitenkaan itsestäänselvää. Vuoren huipulla on valtaistuin, ja sillä istuu Miu Watanabe. Watanabe on sen kuuluisan uuden sukupolven kuningatar. Hän on debytoinut 18-vuotiaana, hänkin on idoli omalla tavallaan osana Up Up Girlsiä. Hän on jo kauan sitten uhrannut vanhat japanilaiset kauneusihanteet tullakseen riittävän vahvaksi noustakseen TJPW:ssä yhä ylöspäin. Se on riittänyt huipulle asti. Hän on kaksinkertainen Princess of Princess -mestari. Voitot ovat tulleet ässä-Yamashitaa ja Mazukia vastaan. Hän on joutunut kärsimään tiellään mestaruuteen enemmän kuin kukaan. Hän on monesti ollut tappion kynsissä, mutta saanut lopulta jostain syvältä sisästä kaivettua tarvittavat voimavarat kääntääkseen ottelun edukseen. Hänen otteensa hämmästyttävät yleisöjä kaikkialla. Hän on tavallaan Steve Austin siinä missä Arai on the Rock.

Normaalisti TJPW:ssä ei ole vihanpitoa tai pahiksia. Kaiken pelleilyn, söpöilyn ja pööpöilyn alta löytyvä vakavampi paini on aina esitetty urheilu- eli kilpahenkipohjaisena. Näin on Japanissa aina ollut tapana. Mutta Arain ja Watanaben välille on kehittynyt hyvin poikkeuslaatuinen feudi: eräässä varhaisessa esiottelussa Arai meni tekemään Watanabelle rock bottomin ulos kehästä. Kyseessä oli poikkeuksellinen bumppi ja ennen kaikkea Arailta poikkeuksellinen määrätietoinen tahto näyttää miten tosissaan hän on mestaruusvoiton suhteen. Tätä seuranneissa otteluissa kaksikko on kääntynyt hymyilevästä idolipohjasta toisiaan melkeinpä vihaavaksi taistelupariksi. Watanabe haluaa jatkuvasti otteluissa pakottaa Arain taipumaan oman voimansa edessä. Arai puolestaan vittuuntuneen taisteluvimmainen ja huitoo menemään kuin viimeistä päivää. Watanaben joukkueparit tästä ovatkin kärsineet. Taistelupari on nahistellut ja jopa tapellut keskenään ottelujen päätyttyä. Peruskauraa showpainissa, mutta TJPW:ssä täysin poikkeuksellista! Näin meillä on tiedossa mestaruustaisto, josta ei tosiaan tunnetta tai vihanpitoa puutu.

Itse voin vähintäänkin odottaa tästä Arain uran parasta ottelua. Ja tämän ottelun avulla uskallan odottaa että TJPW:n rikkovan edellisen yleisöennätyksensä. Grand Princess ’26 on pian täällä!


Mistä sen näkee?

Tapahtuma on katsottavissa suorana sekä jälkikäteen Wrestle Universe -palvelussa sekä samannimisestä, Chromecast-tuetusta kännykkäsovelluksesta. Suora lähetys alkaa sunnuntaina 29.3. klo 7:40 Suomen aikaa. Wrestle Universen kuukausihinta on 1298 jeniä kuten vuosi sitten, ja tapahtuman aikaan se vastaa noin 7 euroa. Palvelusta näkyy samalla maksulla lukuisien muiden promootioiden tapahtumia: näistä tunnetuimmat ovat DDT Pro-Wrestling, Pro Wrestling NOAH ja maailman toiseksi suurin naispainiin keskittyvä promootio Dream Star Fighting Marigold.

Lauri Pellikka

Lauri Pellikka

Kontulan kayfabekansleri, showpainin ystävä vuodesta 2001. Uhrannut sielunsa metallimusiikille ja elokuvataiteelle. Kotoa löytyy myös sarjakuvahuone. Ammattipiireissä sairaanhoitaja ja IT-tradenomi, tuttavallisemmin S.H.I.T.

Previous post

Jälkipyykkinaru #184: AEW Revolution 2026

Next post

WWE- & AEW-veikkaus 2026: AEW Dynasty

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *