Kolumni: Kultakello
”Voin hyväksyä epäonnistumisen. Kaikki epäonnistuvat jossakin. Mutta en voi hyväksyä sitä, etten yritä.”
– Michael Jordan
Marraskuun 11. päivä, 2007. Opintomatkaltaan Meksikosta palannut 28-vuotias Hirooki Goto on liittynyt osaksi tuoretta RISE-tallia ja haastaa ensimmäistä kertaa IWGP Heavyweight -mestaruudesta. Mestari Hiroshi Tanahashi ottaa nousukkaan vastaan ja selviää yli puolituntisesta sodasta voittajana. Lähes tyhjistä kärkikahinoihin nousseen ja vasta ylempään painoluokkaan hypänneen Goton aika ei ole vielä, mutta synkissä vesissä majaileva New Japan Pro Wrestling on saattanut saada Tanahashin ja Shinsuke Nakamuran rinnalle uuden johtotähden.
0-1
Vuonna 2025 NJPW on uuden aikakauden kynnyksellä. Kultainen aikakausi läpi 2010-luvun on lopullisesti ohitse, koronan täplittämät välivuodet alkavat olla takanapäin ja uusi sukupolvi on suorittamassa esiinmarssia. Painijat, kuten Yota Tsuji, Gabe Kidd, Shota Umino, Yuya Uemura, Ren Narita, Oleg Boltin, Ryohei Oiwa, Kosei Fujita ja muut tulevat kirjoittamaan nimensä aikakirjoihin seuraavan vuosikymmenen avainpelureina. Vanha kansa on väistymässä. Legendaarisen Tanahashin saappaat ripustetaan naulaan juhlallisesti vuoden päästä Tokyo Domessa. Tetsuya Naiton rikas ja värikäs loukkaantumishistoria näkyy jokaisessa liikkeessä ja hiekka tiimalasissa valuu yhä tiheämpään tahtiin. Kazuchika Okada, Shinsuke Nakamura, Kota Ibushi ja Katsuyori Shibata ovat poissa. Vuosikymmenen saatossa vaalitut ulkomaalaistähdet, Kenny Omega, Will Ospreay ja Jay White, ovat myös luomassa uraa Yhdysvalloissa. Vielä vanhempi kaarti roikkuu vielä mukana, mutta kuinka kauan?
Ja sitten meillä on Hirooki Goto.
Kultaisen sukupolven sotureista viimeinen. Mies, joka painii vielä hämmästyttävän kovalla tasolla. Mies, joka ei koskaan saanut omaa hetkeään, kun ympärillä oli samaan aikaan japanilaisen painihistorian yksi kovimmista tähtikattauksista.
Mies, joka on menettänyt toivonsa jo vuosia sitten. Mies, johon edes fanikunta ei enää uskonut. “G1 Climaxin G-kirjain tarkoittaa Gotoa”, kuului sotahuuto kesästä toiseen, kerta kerralta vaisumpana ja entistä enemmän ironian ja sarkasmin sävyttämänä.
Uuden vuosikymmenen New Japan ei pitäisi olla paikka Hirooki Gotolle.
Mutta entä jos?
“Erehdyksen tekeminen ja sen korjaamatta jättäminen – se vasta on erehdys.”
– Kungfutse
Elokuun 31. päivä, 2008. Hirooki Goto yltää vasta kolmantena miehenä Masahiro Chonon ja Yoshihiro Takayaman jälkeen kovaan temppuun, G1 Climax -turnauksen valloittamiseen ensimmäisellä yrityksellä. Goto ottaa pokaalinsa ja matkaa All Japan Pro Wrestlingiin hakemaan IWGP Heavyweight -mestaruutta takaisin kotiin. Yksi 90-luvun New Japanin suurista tähdistä, yksi legendaarisista kolmesta musketööristä, Keiji Muto on ryövännyt vyön keväällä Shinsuke Nakamuralta ja vienyt sen nykyiseen kotiinsa All Japaniin. Vanhan mestarin vanhat temput ovat kuitenkin liikaa. Kaksi Shinging Wizardia ja Moonsault pitävät vyön Muton kourissa. Edes painimaailman arvokkaimman turnauksen voitto ei takaa nousua maailmanmestariksi.
0-2
Tuuri on ensimmäistä kertaa vuosiin Goton puolella. David Finlayn yllättävä sairastuminen aukaisee Gotolle väylän New Japan Cupin välieriin. Vahvassa nosteessa ollut Finlay olisi ollut päivänselvä valinta matkaamaan loppuotteluun asti, mutta kohtalo päätti toisin. Yleisö seisoo Goton takana, kun soturi raivaa tiensä jälleen turnauksen loppuotteluun asti. Vastassa on Yota Tsuji, uuden sukupolven johtotähti.
Yleisö seisoo Goton takana tulisessa ottelussa. Onko syynä nostalgia, sympatia vai klassinen tapa kannattaa altavastaajaa, kun vastustajan menestys on kirjoitettu tähtiin? Shouten Kai menee perille. Tekeekö Goto sen vielä kerran?
Tulos on kuitenkin selvä. Goton aika on mennyt. Tsuji nostaa pokaalin päänsä päälle ja juhlistaa uransa ensimmäistä turnausvoittoa.
Tämä on Goton paikka, antaa tietä uudelle ja siirtyä syrjään.
Mutta entä jos vielä kerran?
“Kokemus on nimi, jonka jokainen antaa erehdyksilleen.”
– Oscar Wilde
Toukokuun kolmas, 2009. Hirooki Goto voittaa toisen yksilöturnauksen putkeen, tällä kertaa menemällä New Japan Cupissa päätyyn asti. Samalla mies ansaitsee mestaruusottelun tuoretta mestaria Hiroshi Tanahashia vastaan. Kalavelat on maksettava puolentoista vuoden takaa. Goto ei ole kuitenkaan vielä aivan valmis. Tanahashi voittaa jälleen. Mutta kahden vahvan turnausvoiton jälkeen lienee vain ajan kysymys, että Goto nousee vielä IWGP Heavyweight -mestariksi asti.
0-3
Kesän kohokohta, G1 Climax alkaa eikä Hirooki Goto ole juuri kenenkään bingolapussa suurien voittajasuosikkien tai edes lohkostaan jatkoon menijöiden joukossa. Tämä turnaus on Tsujin, Uminon, Uemuran ja Konosuke Takeshitan kaltaisten orien heiniä.
Mutta uuden keskellä Hirooki Goto loistaa. Ilta toisensa jälkeen Goto saa yleisön puolelleen ja painii kuin kaksi vuosikymmentä painia ei painaisi vielä paljon mitään. Tsuji kaatuu kevään New Japan Cupin revanssissa. Hirmuisessa iskussa oleva Takeshita yllätetään mylvivän yleisön voimalla. Ja makeasti painimekka Korakuen Hallissa Goto päihittää vielä Finlayn omien lapsien istuessa eturivissä.
Kolme avainvoittoa ei kuitenkaan riitä. Goto jää omassa lohkossaan tuttuun tapaan keskivaiheille jatkohaaveiden kuollessa ennen viimeistä iltaa. Finlay-voitolla ansaittu Global-mestaruusottelu menee tuttuun tapaan reisille syksyllä.
Onko vielä toivoa paremmasta?
”Se, joka kaatuu ja nousee ylös, on vahvempi kuin se, joka ei ole koskaan yrittänytkään. Älä pelkää epäonnistumista vaan ennemminkin sitä, ettet yritä.”
– Roy T. Bennett
Huhtikuun neljäs, 2010. Uusi vuosi korkataan uudenlaisella tappiolla, sillä Goton yritys voittaa Pro Wrestling NOAHin GHC Heavyweight -mestaruus päättyy myös epäonnisesti. Mutta New Japan Cupissa Goto on jälleen pitelemätön ja voittaa turnauksen toista kertaa putkeen. Goto haastaa jälleen mestaruudesta, mutta nyt vastassa on uusi mestari. Shinsuke Nakamura on kääntynyt syksyllä 2009 perustamaansa RISE-tallia vastaan, loikannut Great Bash Heelin johtoon ja luonut sen uudeksi CHAOS-talliksi. Nakamura oli voittanut vakatoidun vyön ja puolustanut sitä jo viidesti. Samassa tallissa olleessaan Goto oli voittanut Nakamuran yksilöottelussa kahdesti.
Mutta ei. Kun panokset ovat korkeimmillaan, Goto kaatuu jälleen eikä voitto ollut edes lähellä. Nakamura häviää vyön kuukautta myöhemmin Togi Makabelle. Kirvelevästi Goto voittaa Nakamuran kahdesti vielä saman vuoden aikana, mutta historia muistaa vain mestaruustappion.
0-4
Wrestle Kingdomin avaavassa Rambo-ottelussa ovat tällä kertaa astetta kovemmat panokset. Rämistelyn voittajalle on luvassa IWGP World Heavyweight -mestaruusottelu. Vaikka mukana ovat lähinnä ne painijat, joilla ei illalle ollut parempaakaan tekemistä, niin tilaisuus on silti melkoinen.
Goto on viimeinen mies pystyssä, kun Great O-Khan tömähtää lattiaan.
“Goto on hyvä välihaastaja tähän väliin”
Tämänkaltaiset pohdinnat täyttävät internetin ihmeellistä maailmaa, vaikka suuremman huomion saavatkin itse pääkortin tapahtumat ja seuraavan illan Wrestle Dynasty. Mutta pian keskustelujen sävy muuttuu.
Miksi ei?
Miksi Goto olisi vain haastaja?
Toivo nostaa päätään.
Yleisön suosio on takana. Tanahashin eläköitymiskiertue pitänee yleisömäärät korkealla joka tapauksessa. Goto on vielä tikissä. Seuraava sukupolvi tarvitsee myös terveitä mittatikkuja menneisyydestä.
Toivo muuttuu uskoksi.
Lipunmyynti kiihtyy. Osakan Edion One -areena myydään loppuun.
Entä jos?
”En ole epäonnistunut. Olen vain löytänyt 10 000 tapaa, jotka eivät toimi.”
– Thomas Edison
Kesäkuun 18. päivä, 2011. Hirooki Goto ja Hiroshi Tanahashi tuijottavat jälleen toisiaan kehän vastakkaisista kulmauksista. Goto on New Japan Cupin viimeisenä iltana tintannut joukkueparinsa Tanahashin kanveesiin kesken ottelun ja kävellyt ulos, viettänyt pari kuukautta Meksikossa toisella opintomatkalla, palannut toukokuussa ja haastanut Tanahashin mestaruusotteluun.
Kolmas kerta toden sanoo.
Goto saa vihdoin Tanahashin revittyä puhtaaseen iskujenvaihtoon ja häviää omassa pelissään. Kaksi High Fly Flowta päättävät Goton haaveet jälleen kerran. Kellonsoiton jälkeen kaksikon sotakirves haudataan.
Goton kohtalo on soittaa toista viulua. Sota Tanahashin kanssa on ohitse ja vaikka yksilöotteluita nähdään vuosien aikana ja Goto niistä osan jopa voittaa, niin tämä oli tässä.
0-5
Kun minä aikanani hyppäsin New Japanin kelkkaan keväällä 2014, Goto oli jo pieni vitsi. Seitsemän epäonnistunutta mestaruushaastoa tekee sitä miehelle kuin miehelle. Vuosien varrella olen eittämättä veistellyt osani mieheen kohdistuvista vitseistä. G-kirjain G1 Climaxissa tarkoittaa Gotoa kolahtaa aivan omalla ironian tasollaan, kun tilasto turnauksen jälkeen näyttää kolmea voittoa ja kuutta tappiota.
Mutta silti mieheen on jaksanut uskoa. Hienot otteet vuodesta toiseen pitävät Goton lipun korkealla. Kun muut lähtevät, kuihtuvat ja hajoavat, on Goto vielä täällä, lähes yhtä eheänä kuin vuosikymmen sitten.
En ollut uskonut siihen, että Goto vielä joskus nousisi kukkulan huipulle tai edes paikalle haastamaan mestaruudesta enää vuosikausiin. Jopa Tomohiro Ishiin epätodennäköinen nousu legendaarisesta turnauspainijasta häviävän lyhyeksi hetkeksi päämestariksi tai Minoru Suzukin viimeinen hirmuveto vanhoilla päivillään ovat tuntuneet todennäköisimmiltä vaihtoehdoilta ja niidenkin mahdollisuudet ovat olleet jotain häviävien promillien luokkaa.
Mutta showpainissa voi tapahtua mitä tahansa. Entä jos Goton aika koittaakin vielä?
“Jos jokin voi mennä pieleen, se myös menee pieleen”
– Murphyn laki
Toukokuun kolmas, 2012. New Japanin maailma on järkkynyt helmikuun New Beginning -tapahtumassa. Opintomatkaltaan palannut Kazuchika Okada on päihittänyt Hiroshi Tanahashin ja katkaissut tämän ennätyksellisen mestaruuskauden IWGP Heavyweight -mestarina. “Rainmaker Shock” on virallinen lähtölaukaus uudelle, kultaiselle aikakaudelle. Samassa tapahtumassa Goto on voittanut uransa ensimmäisen yksilömestaruuden Intercontinental-vyön muodossa. Goto tekee New Japan Cupissa historiaa voittaen sen kolmannen kerran, ennätys joka on vieläkin hänen nimissään ja sinetöi lempinimekseen “Mr. New Japan Cup.”
Hirooki Goto marssii koppavaa nuorukaista vastaan. Hän on juuri kaatanut Tanahashin Cupin loppuottelussa. Hän on luotsannut Okadaa yhteisen World Tag Leaguen ajan. Hänellä on puolellaan kokemus. Hän on ensimmäistä kertaa yksilömestari.
Mikä voisi mennä vikaan?
Eikö tämän olisi pitänyt olla hänen paikkansa? Rainmaker niittää satoaan ja Goto on päihitetty.
0-6
Hirooki Goton ura on ollut hieno. Moni painija tekisi mitä tahansa saavuttaakseen saman, mitä Goto on ehtinyt tehdä yli kahdenkymmenen vuoden aikana. Kasa turnausvoittoja sekä yksilönä että joukkueena, läjä mestaruuksia siihen päälle, tärkeä kulmapalanen keskellä New Japanin kultaista aikakautta ja arvostusta ympäri maailmaa. Pelkästään G1 Climaxin voittaminen on lähes verrattavissa päämestariksi nousemiseen. Mutta vain lähes.
Mutta häntä itseään kalvoi sen yhden saavutuksen puuttuminen.
Helmikuussa 2024 Goton isä menehtyy. Mies, joka ei koskaan nähnyt poikansa nousevan absoluuttiselle huipulle asti. Siinä samassa Goto havahtuu siihen, että hänen omat lapsena ovat liian nuoria muistaakseen hänen omat suuret turnausvoittonsa tai ne lukuisat eri mestaruusyritykset.
Goto löytää itsestään vielä kerran kipinän. Entä jos kykenen siihen sittenkin?
Ja jos en, niin ainakin voin sanoa yrittäneeni.
“Ihminen epäonnistuu vasta sitten, kun lakkaa yrittämästä.
– Aristoteles Onassis
Helmikuun 11. päivä, 2014. Goto on pitänyt yhden välivuoden mestaruushaastoistaan. Väliin on mahtunut World Tag Leaguen voitto Karl Andersonin kanssa ja ottelusarja promootioon palannutta Katsuyori Shibataa vastaan. Wrestle Kingdomissa välit selvitetään Shibatan kanssa ja tähtäin asetetaan takaisin mestaruuteen. Okadalla on jälleen vyö, mutta Goto on selättänyt tämän menneenä syksynä G1 Climaxissa. New Beginning antaa jälleen uuden mahdollisuuden.
Ottelun muistettavin asia Okadan sisääntulo massiivisen miekan ja dinosauruksen kera. Okada voittaa, koska tietenkin.
Uskooko Goto enää itsekään?
0-7
Helmikuun 11. päivä, 2025. Nyt tai ei koskaan.
Vastassa seisoo uusi mestari Zack Sabre Jr.
Sabre on itse tarttunut viimeiseen oljenkorteensa. Vuosien yrittämisen jälkeen Sabre raivasi tiensä G1 Climaxin voittajaksi, IWGP World Heavyweight -mestariksi ja kaupan päälle voitti kahden päivän sisällä kaksi Tokyo Domen pääottelua. Sabre tietää, että seuraava sukupolvi on jo täällä. Jos G1 Climax ei olisi nyt onnistunut, hänen aikansa ei olisi koskaan tullut.
Kehässä seisoo kaksi miestä, joille tämä on viimeinen mahdollisuus.
Sabre hallitsee ottelua, mutta Goto ei luovuta. Hetki hetkeltä yleisön usko kasvaa.
Piinallinen lukko venyttää Goton hajoamispisteeseen asti. Vuonna 2007 Tanahashin Cloverleaf pysäytti Goton. Nyt ei vaan voi luovuttaa. Yleisö mylvii, kun Goto saa jalkansa köydelle.
Hetki hetkeltä Goto saa mestarin ajettua ahtaammalle. Kättä on murjottu minuuttitolkulla, mutta siitä huolimatta Goto jatkaa Lariatien jakamista, kuin huomista ei olisi.
Shouten Kai menee perille. Yleisö huutaa. Minä huudan. Nyt tai ei koskaan.
European Clutch yllättää Goton. Entä jos se onkin tässä?
Goto nousee ja yleisö kohahtaa.
GTR niittaa Sabren niskan voimalla Goton polveen.
Entä jos se todella tapahtuu?
“Kaadu seitsemän kertaa, nouse kahdeksan.”
– Japanilainen sanonta
Helmikuun 11, 2016. Nyt tai ei koskaan.
Goto on Wrestle Kingdomissa päihittänyt yllättäen Tetsuya Naiton, jonka nousu supertähteyteen on piakkoin alkamassa. Goto haastaa siis Okadan vielä kerran. Okada mollaa avoimesti Gotoa ja hyväksyy haasteen. Goto treenaa kovemmin kuin koskaan aiemmin. Mies meditoi vesiputouksen alla. Osakaan saapuu mies, joka on valmiina kuolemaan unelmansa eteen. Hopeinen sotamaali koristaa Goton koko kehoa.
Goto häviää vielä kerran ja liittyy kuukautta myöhemmin nöyrästi CHAOS-tallin jäseneksi. Yleisö buuaa miehelle kuukausitolkulla nössöytymisen vuoksi.
Goto on hyvä, muttei koskaan tarpeeksi hyvä.
0-8
Olen harvoin painin parissa kokenut vastaavia kauhun hetkiä, kun Goto nostaa Sabren vielä ylös onnistuneen GTR:n jälkeen. Tähän miekkaan on ennenkin kaaduttu. Ylpeys ja hubris tulee Goton tielle. Voitto ei riitä, vaan siinä samalla pitää todistaa jotain. Soturin ylpeys tai jotain vastaavaa. Kerta toisensa jälkeen Goto on maksanut tästä samasta virheestä kovan hinnan. Myös yleisö hiljenee, kuin sydämenlyönti olisi jäänyt kollektiivisesti välistä.
Vastustaja tekee vastaliikkeen, kääntää ottelun kulun ja Goto tuijottaa kattovaloja jälleen kerran.
Onko mitään runollisempaa tapaa hävitä kuin tämä? Taas kerran.
Ei tänä iltana.
Mikään ei tule enää eteen.
GTR Kai menee perille.
Yksi.
YOSHI-HASHI hyppää kehänlaidalle.
Kaksi.
Yleisö laskee mukana.
Kolme.
Minun käteni nousevat ilmaan.
1-8
Kesäkuun yhdeksäs, 2001.
Summeri soi Denverin Pepsi Centerissä. Jääkiekkoliiga NHL:n pudotuspelien loppuottelun viimeinen ja seitsemäs ottelu on päättynyt Colorado Avalanchen voittoon. Kiekkoilijat vyöryvät aitiosta kaukaloon muodostamaan ihmisrypäleen, valmentajat halaavat toisiaan, vastustajajoukkue New Jerseyn pelaajat saavat pettyä. Mutta kamera etsii yhtä pelaajaa. Ei Peter Forsbergia, ei Joe Sakicia, ei Patrick Royta eikä edes Ville Niemistä.
Avalanchen maalin tienoille kasaantuneesta rypäleestä löytyy numero 77, Raymond Bourque.
Bourque on pelannut liigassa 22 vuoden ajan, voittanut viisi parhaalle puolustajalle jaettua Norris -palkinto, ollut 19 kertaa tähdistöjoukkueessa sekä tehnyt enemmän maaleja ja pisteitä kuin kukaan muu puolustaja ennen häntä tai hänen jälkeensä. Boston Bruinsissa vietettyjen vuosien aikana Bourque pelasi pudotuspelejä 19 kaudella, pääsi kahdesti loppuotteluun, mutta ei voittanut sitä suurinta ja kauneinta, Stanley Cupia.
Bourque suostui kauppaan Coloradoon rakkaasta Bostonistaan vain sen vuoksi, että saisi vielä kunnon mahdollisuuden voittaa. Finaalisarjan seitsemäs peli vuonna 2001 on Bourquen viimeinen peli ammattilaisena.
Kameramiehet pääsevät jäälle asti. Toimittajat nappaavat pelaajia haastatteluihin ennen kuin pokaali kiikutetaan jäälle. Kapteeni Sakic ojentaa palkinnon suoraan Bourquelle, joka nostaa yli kaksikymmentä vuotta jahtaamaansa saaliin kohti taivaita.
“Kahdenkymmenenkahden vuoden jälkeen, Raymond Bourque!” karjaisee selostaja ja loppulause jää kurkkuun. Hetki ei tarvitse muuta.
Osakassa yleisö räjähtää ja osoittaa suosiota seisaallaan. Red Shoes Unno näyttää Gotolle kolmea pystyssä olevaa sormea. Kyyneleet kohoavat Goton silmiin.
Lähes kahdenkymmenenkahden vuoden painiuran jälkeen Hirooki Goto on maailmanmestari.
Epäilen, että Goto edes tietää, kuka on Raymond Bourque edes on, mutta itselleni kahdessa hetkessä on paljon samaa. Kilpaurheilu ja showpaini ovat toki aivan erilaisia, mutta tunne kahden hetken taustalla on sama.
Koko aikuiselämän ajan ollut päämäärä on vihdoin saavutettu. Päämäärä, joka vaikutti olevan jo otteen ulottumattomissa.
Kun Goto pyytää lapsensa kehään juhlimaan kanssaan, on selvää, että tuskin mikään showpainissa tulee iskemään yhtä kovaa enää vuonna 2025.
Onko mestaruus palkinto vuosien hyvästä työstä, kuvaannollinen kultakello vuosien palveluksesta?
Kyllä.
Onko sillä mitään väliä?
Ei.
No Comment